perjantai 2. helmikuuta 2018

Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Poika raidallisessa pyjamassa on irlantilaisen John Boynen (s. 1971) romaani vuodelta 2006. Se on kertomus kahden yhdeksänvuotiaan pojan ystävyydestä toisen maailmansodan ajalta, Auschwitzin keskitysleiriltä.

Bruno on elämäänsä  hyvin tyytyväinen berliiniläispoika, kunnes joku pieniviiksinen mies Hiller käy illallisella heidän luonaan. Tämän jälkeen Isä saa töissä ylennyksen komendantiksi, ja Bruno, Äiti, Isä, Toivoton Tapaus eli kolme vuotta vanhempi sisko Gretel ja sisäkkö Maria muuttavat mukavasta viisikerroksisesa Berliinin-kodistaan kolkkoon taloon Aus-vitsiin. Isän työ on hyvin tärkeä, paljon tärkeämpi kuin Brunon kolme parasta ystävää Berliinistä ja naapuruston leikkimahdollisuudet ja vihanneskojut. 

Aus-vitsissa Bruno ikävystyy ystävien ja virikkeiden puutteesta, joten eräänä päivänä hän päättää lähteä tutkimusmatkalle aidan viertä. Toisella puolella on satoja ihmisiä, kaikki samanlaisissa raidallisessa pyjamissa kaiket päivät. Tutkimusmatkallaan Bruno löytää toisen pienen pojan, Shmuelin. He juttelevat aidan läpi viikkoja ja kuukausia ja ystävystyvät.

Teos on koskettava kaikessa raakuudessaan, mutta minut se jätti vähän kylmäksi. Yleisesti ottaen Bruno on kertojana hyvin sinisilmäinen ja naiivi. Minun on helppo sanoa näin jälkikäteen, kun minulle vuosi 1942 on kaukainen osa historiaa, ja minulle on vuosia kerrottu mitä silloin tapahtui. Bruno taas eli sitä aikaa ja vielä hyvin, hyvin puolueellisessa ilmapiirissä. Myöskään loppuratkaisusta en pitänyt. Yksityiskohtia kertomatta, mielestäni tässä historian traagisuus tuodaan esiin aivan väärästä näkökulmasta.

"Näytti siltä, kuin puutarhaa olisi hoitanut hyvin huolellisesti joku, joka tiesi että kukkien kasvattaminen tällaisessa paikassa oli hyvä teko, niin kuin panisi pimeänä talviyönä piskuisen palavan kynttilän sumuisella nummella kohoavan valtavan linnan nurkalle."


Kuvahaun tulos haulle poika raidallisessa pyjamassa
John Boyne
Poika raidallisessa pyjamassa
suom. Laura Beck
Bazar kustannus
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Pojan raidallisessa pyjamassa kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa, eli siis holokaustia, juutalaisvainoja ja rasismia.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Parhaillaan luen:

Kuvahaun tulos haulle ulysses lehtoMoi kaikki! Blogissa on ollut vähän aikaa hiljaista, koska olen lukenut pääasiassa James Joycen Odysseusta viime aikoina. Se on aikamoinen keskittymistä vaativat tiiliskivi, joten olen halunnut päästä kunnolla vauhtiin sen kanssa ennen kuin ottaisin rinnalle mitään muuta. Nyt koen sen hetken kuitenkin koittaneen, joten kohta täällä blogissakin tulee taas olemaan elonmerkkejä!

Odysseuksesta kerrottakoon kuitenkin vielä sen verran, että lähdin lukemaan sitä siis lokakuussa eräässä facebook-kirjaryhmässä käydyn keskustelun jälkeen. Tästä teoksestahan on kaksi eri suomennosta: Pentti Saarikosken Odysseus vuodelta 1964 ja tuoreempi Leevi Lehdon versio Ulysses vuodelta 2012. Minä aloitin lukemaan Saarikosken suomennosta saatuani sen käsiini halvalla erään kirjakaupan alennusmyynnistä, mutta muutaman ensimmäisen luvun jälkeen minun oli pakko luovuttaa ja siirtyä Lehdon suomennokseen. Tästä teoksesta kirjoitan kuitenkin kokonaan oman postauksensa myöhemmin kevättalvella luettuani sen!


Kuvahaun tulos haulle poika raidallisessa pyjamassa
Kuvahaun tulos haulle pieni elämäLisäksi luen nyt John Boylen Poika raidallisessa pyjamassa, Hanya Yanagiharan Pienen elämän ja Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia. Ensimmäinen minun on pitänyt lukea jo monta vuotta, ja nyt saan sen vihdoin aikaiseksi erään läheiseni persuuksille potkimisen ansiosta. Kiitos kirjan lainaamisesta T! Kaksi jälkimmäistä sain joululahjaksi, mutta pääsen lukemaan niitä vasta nyt työkiireiden ja Ulysseksen takia. Eli pysykää kuulolla, lähiaikoina julkaisen useammankin kirjoituksen tänne!

Kuvahaun tulos haulle miehiä ilman naisia

Valintani Helmet-lukuhaasteeseen 2017

Helmet-lukuhaaste 2017

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

2. Kirjablogissa kehuttu kirja

3. Suomalainen klassikkokirja

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Gretchen Rubin: Tee siitä tapa

5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

6. Kirjassa on monta kertojaa
Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

8. Suomen historiasta kertova kirja

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Donna Tartt: Tikli

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

11. Jonkun muun alan ammattilaisen tunnetun henkilön kirjoittama kirja
Jon Teckman: Tavallinen Joe

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

13. Kirja "kertoo sinusta"

14. Valitsit kirjan takakannen perusteella

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Phil Knight: Shoe dog - Niken perustajan muistelmat

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Gayle Forman: Where she went

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

19. Yhdenpäivänromaani
Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Han Kang: Vegetaristi

21. Sankaritarina
Emma Donoghue: Huone

22. Kuvitettu kirja
Lipasti & Korhonen: Elovena-tyttö

23. Käännöskirja
Bourne: Oonko ihan normaali?

24. Kirjassa selvitetään rikos
Liane Moriarty: Hyvä aviomies

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Green & Levithan: Will Grayson, Will Grayson

26. Sukutarina
Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

28. Kirja kirjailijalta. jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Anthony Doerr: Davidin uni

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

30. Kirjan nimessä on tunne

31. Fantasiakirja
Haruki Murakami: 1Q84

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

33. Kirja kertoo Intiasta

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

35. Kirjan nimessä on erisnimi
John Green: Teoria Katherinesta

36. Elämäkerta tai muistelmateos
Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

38. Kirjassa mennään naimisiin

39. Ikääntymisestä kertova kirja

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

41. Kirjan kannessa on eläin
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

42. Esikoisteos
John Green: Kaikki viimeiset sanat

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Liane Moriarty: Nainen joka unohti

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

49. Vuoden 2017 uutuuskirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

lauantai 30. joulukuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Holly Bournen nuorten aikuisten romaani Oonko ihan normaali? avaa kolmesta ystävyksestä kertovan Normaali - trilogian. Olen aikaisemmin lukenut häneltä trilogian toisen osan, Mikä kaikki voi mennä pieleen?. Sen pääset lukemaan tästä.
Oonko ihan normaali?
Holly Bourne
Oonko ihan normaali?
suom. Kristiina Vaara
Gummerus

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Evie, joka haluaisi kuulua joukkoon ja elää tavallisen nuoren arkea opiskellen, deittaillen ja viettäen ystävien kanssa aikaa. Se on kuitenkin päivittäistä kamppailua, sillä Evie on juuri toipumassa kolme vuotta kestäneestä taistelusta OCD:tä vastaan. (pakko-oireinen häiriö, faktatietoa pääset lukemaan tästä.) Lisäksi uudessa koulussa, vanhan ystävän hylätessä, ja yrittäessään niin kovasti olla yksi muista nämä paineet alkavat ajaa häntä takaisin sairauden pariin.

"Kaikki se pettymys ja hukassa olemisen tunne- niin hukassa-, ja minulla oli vain yksi keino saada se tunne pois...
Työnsin kämmenselällä kyyneleet takaisin silmiin ja kävelin hitaasti lähimmälle lavuaarille.
Pesin käteni taas.
Se tuntui niin hyvältä. Niin niin hyvältä."

Evie kokee häpeää, syyllisyyttä ja pelkää hylätyksi tulemista sairautensa takia. Tytön vanhemmat eivät osaa kohdata kunnolla apua tarvitsevaa lastaan, vaan uskovat rajojen olevan rakkautta. Perheen arkea on kuvattu luontevasti, kun samaan aikaan sattuvat sekä tavanomaiset nuorten ihastumiset ja deittailukuviot että kaikkien varpaillaanolo sairauden takia.


"Olin hermona ja epävarma, ja olin laihtunut muutamassa päivässä, kun huolehtiminen vei kaikki kalorini. 
Minun olisi pitänyt soittaa hätälääkäri-ihmiselle. Minun olisi pitänyt kertoa perheelleni. Minun ei olisi edes tarvinnut kertoa heille kasvokkain, olisin voinut jättää lapun keittiön pöydälle.

Hyvä perhe,
Se on palannut. En pärjää. Lähettäkää apua.
Evie.

Mutta en tehnyt sitä."


Mielestäni on erittäin hyvä, että lasten ja nuorten psyykkisistä sairauksista ja pahasta olosta puhutaan ja kirjoitetaan, sillä ne ovat kuitenkin niin maailmanlaajuisesti iso ilmiö kuin suuren ihmismäärän päivittäiseen elämäänkin vaikuttava asia. En löytänyt suoraan tilastoja nuorten psyykkisten sairauksien määrästä ja terapiassa käyvistä, mutta esimerkiksi tämän WHO:n dataan perustuvan tutkimuksen mukaan pelkästään 15-19-vuotiaat tekivät maailmanlaajuisesti yli 12 000 itsemurhaa vuodessa. Tähän määrään kun lisää itsemurhaa yrittävät tai "vain" ahdistuksesta tai mielenterveyden ongelmista kärsivät, määrä on varmasti paljon, paljon suurempi. Ei kuitenkaan hätää, tässä tarinassa ei ole mitään viitteitä itsemurhaan!


"Koska ei ole mitään niin lohduttavaa kuin se, että joku oikeasti tajuaa. Oikeasti tajuaa, koska on käynyt läpi saman helvetin, jonka itse on käynyt läpi, ja voi todistaa, ettei se ole keksittyä."


Toinen sarjan oleellinen teema, feminismi, alkaa tässä teoksessa jo nousta esiin. Tytöt perustavat feministisen keskustelupiirin Vanhatpiiat, jossa he ottavat käsittelynsä niin tamponien veron, naisten haukkumanimet kuin seksisminkin. On mahtavaa miten svyällisellä tasolla tytöt pohtivat, mutta silti kaikkea ei pureskella lukijan puolesta valmiiksi, ja kysymyksiä jätetään myös avoimeksi. Evie, Amber ja Lottie esimerkiksi pohtivat omaa postitiivista seksismiään, eli näinollen teemaa ei jätetä liian pinnalliseksi, vaan he jopa pohtivat omaa käytöstään ja omia valintojaan sen valossa.


"Silti näyttää olevan okei käyttää kevyttä kieltä ihmisten sisäisestä helvetistä. - - "Ai, sulla on OCD. Se on se juttu, että tykkää pestä käsiä tosi usein, eikö?" 
Minua ärsyttää, että minulla on kaikkein kliseisin versio OCD:stä.- - Mutta en minä ole sitä valinnut.- - Minä myös laihduin kymmenen kiloa, kun kieltäydyin syömästä mitään sen pelossa, että ruoka sairastuttaisi minut ja minä kuolisin.
Ja minulla on aivot, jotka ovat pysyvässä pahojen ajatusten silmukassa, jota en pääse pakoon, eli olen periaatteessa oman mieleni vanki. Ja kerran en käynyt ulkona kahdeksaan viikkoon.
Se ei ole sama kuin että haluaa vain pestä käsiään.- - 

Mielisairaudet tarttuvat kirkuen ihmistä jalasta ja syövät kokonaan.- -

Ja vain se, että ihmiset tietävät nykyään oikeat sanat, ei tarkoita sitä että he tulisivat toimeen mielenterveysongelmaisten kanssa yhtään sen paremmin.- - Silloin kun heidän pitäisi oikeasti ilmaista ymmärtämystä, he ottavat lopulta esiin vanhat suosikit kuten "älähän nyt, ota itseäsi niskasta kiinni", tai "ei se niin kamalaa ole".

Ja siksi en voi kertoa Lottielle ja Amberille. Siksi minun täytyy pitää se sisälläni.

Sillä jos tulee vielä yksikin ihminen, joka ei tajua sitä... Ei tajua minua... En usko, että kestän sitä enää."

Helmet-lukuhaasteessa Oonko ihan normaali? menee kohtaan 23. Käännöskirja.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Doerr: Davidin uni

Kirjan kansikuva
Anthony Doerr
Davidin uni
wsoy
suom Hanna Tarkka
Davidin uni on Kaikki se valo jota emme näe-teoksestaan tunnetun Anthony Doerrin esikoisromaani vuodelta 2004. Se on romaani rakkaudesta, pelosta ja anteeksiannosta. Kohtalon toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Lapsen elämästä ja kuolemasta.

David Winkler on romaanin alussa kolmikymppinen hydrologi, joka tapaa viehättävän naisen, Sandyn. He tutustuvat hiljalleen, ja lopulta karkaavat yhdessä Sandyn jättäen miehensä. Sandy synnyttää heille tyttären, mutta pian vauvan syntymän jälkeen David näkee enneunen tulvan nousemisesta. Unessa hän yrittää pelastaa heidät, mutta tyttö hukkuu silti. Koska David on aiemminkin nähnyt enneunia, hän päättää olla riskeeraamatta tyttärensä henkeä ja pakenee.

David on poissa yli kaksikymmentä vuotta, mutta sitten hän päättää lähteä selvittämään miten Sandyn kävi, ja kasvoiko Grace aikuiseksi. Vastaukset eivät vain löydy niin helposti että hän tekee päätöksen tulla hakemaan ne,


Teos lähtee melko hitaasti käyntiin, ja se pohjustaa tapahtumia todella kaukaa, vähän liiankin kaukaa. Lukija saa todistaa David Winklerin elämästä noin kolmekymmentä vuotta, mikä ei ole kovin tavanomainen määrä yhteen romaaniin. Kirjan loppuosa, jonka väittäisin olevan lukijan kannalta kiinnostavin, saadaan lukea tosiaankin vasta noin 25 vuoden päästä alusta.

"Pitävätkö unet saapuessaan ääntä? hän mietti. Pienintä mahdollista ääntä, samanlaista kuin syntyy ihmisalkion sikiämisestä tai lumihiutaeen osumisesta maahan?"

Teoksessa on tärkeitä sivujuonia ja -hahmoja, mikä on tavallaan virkistävää vaihtelua, sillä yleensä ne puuttuvat. Tässä kuitenkin merkityksen saa Davidin koko matka, ei niinkään punainen lanka Gracen, Davidin tyttären luota pois ja taas takaisin. Sen takia näitä sivujuonenkäänteitä oli välillä vähän raskasta lukea. Koko kirjan ajan David ajatteli lastaan, mutta puuhasi kuitenkin kaikkea muuta ennen kuin edes lähti etsimään tätä. Näinollen lukija hämmentyy kirjan todellisesta päämäärästä. Verrokkina mainittakoon vaikkapa John Greenin Arvoitus nimeltä Margo, jossa myös päähenkilö etsii läheistään: siinä Quentin lähtee heti selvittämään mitä Margolle on käynyt, tutkii ystävineen vihjeitä ja ajaa maan poikki löytääkseen toisen ennen kuin on liian myöhäistä. Ja siinä kyse oli vain teinirakkaudesta, ei omasta lapsesta.

"Winkler nousi pintaan. Naaliyahin silmät olivat auki mutta eivät räpytelleet, eikä hengityskään tahtonut käynnistyä. "Ei", Winkler äännähti. "Ei, ei. Ei, ei, ei", eikä hän kieltänyt vain tuota hetkeä vaan jokaisen sitä edeltävän, ajan kaikki talot ja sillat, oman sätkivän sydämensä, räjähtämäisillään olevat keuhkonsa; George DelPreten, Sandyn, Gracen - ja itsensäkin hän kieltäisi, kieltäisi kaiken säännönmukaisen rakenteen, sulautuisi mereen, pyörisi pienenä, erillisenä pilvenä jossakin sen syvyyksissä."

Kaiken kaikkiaan Davidin uni on kuitenkin oikein näppärä esikoisromaani. Se on monipuolinen ja polveileva, eikä jumitu varsinkaan kielensä ansiosta vain yhdelle tasolle. Koska se on Doerrin tuotannosta järjestyksessään vasta toinen, ja hänen viimeisin teoksensa on voittanut Pulitzer-palkinnon,  odotan innolla seuraavaa teosta luettavakseni.

Tässä vielä Anthony Doerrin tuotanto selkiyttämään:

The shell collector, novellikokoelma, 2002.
Davidin uni, romaani, 2004.
Four seasons in Rome: On twins, Insomnia and the biggest funeral in the history of the world, muistelma, 2007.
The Memory Wall, novellikokoelma, 2010.
Kaikki se valo jota emme näe, romaani, 2014.


"Winkler [David] ojentaisi kätensä pöytäliinan yli; ehkä Grace jopa antaisi hänen tarttua käteensä. He puhuisivat ajan taipuisuudesta, suhteellisuudesta, aavistuksista. Hän sanoisi uskovansa, että tapahtumia voitiin nähdä ennalta, että yhteen ainoaan hetkeen  tavallaan sisältyi tuhat vaihtoehtoa, että hän oli aina rakastanut tytärtään, silloinkin kun ei kestänyt rakastaa, että tämäkin oli ennalta määrättyä ja väistämätöntä, häneen poltettua, samaan tapaan kuin lumikiteen kuusi sivua oli upotettu sen atomeihin saakka."


Helmet-lukuhaasteessa Davidin uni menee kohtaan 28. Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden teoksen ja se on siis Kaikki se valo jota emme näe. Tästä pääset lukemaan kirjoitukseni siitä.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Tartt: Tikli

Donna Tartt (s. 1963, Mississippi) on maailmankuulu kirjailija ja tunnettu erityisesti esikoisromaanistaan Jumalat juhlivat öisin, joka ilmestyi vuonna 1992. Hänen muut romaaninsa ovat Pieni ystävä (2003) ja tämä Tikli, josta hän voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2013!
Kuvahaun tulos haulle tikli taulu
Donna Tartt
Tikli
suom. Hilkka Pekkanen
WSOY 2014

Tikli kertoo newyorkilaisesta Theosta, joka on 13-vuotiaana käymässä äitinsä kanssa taidemuseossa, kun siellä tapahtuu vakava räjähdys tappaen Theon äidin ja muita ihmisiä. Theo selviytyy nipin napin itse elävänä ulos pölyn ja sortuneiden seinien keskeltä, mutta yhtäkkiä maailmassa mikään ei käy järkeen. Museossa hän tapaa kuolevan miehen, joka pyytää Theoa viemään tämän sormuksen miehen yhtiökumppanille. Lisäksi sekavassa mielentilassaan Theo päätyy nappaamaan mukaansa pienen taulun, Carel Fabritiuksen 1600-luvulla maalaaman Tiklin. Theo lopulta vie sormuksen, ja silloin hän tutustuu entisöijä Hobieen. Poika ei kuitenkaan pysy pitkään New Yorkissa ennen kuin hänen isänsä tulee hakemaan hänet luokseen asumaan Las Vegasiin.

Isä on tehnyt työn uhkapelaamisesta, ja hän on paljon poissa kotoa pelireissuilla. Tämän ajan Theo on ilman vanhemman huolenpitoa, parhaan ja ainoan ystävänsä Borisin kanssa. Kahdestaan jääneet pojat pitävät itsestään huolta miten parhain taitavat, näpistävät ruokaa kaupasta, polttavat tupakkaa ja juovat limun puutteessa kaljaa autiomaan paahtavassa kuumuudessa.

Sattuman oikusta Theo joutuu kuitenkin palaamaan New Yorkiin, ja hänen tiensä erkanevat Borisista useiksi vuosiksi. Tänä aikana Theo aikuistuu asuen Hobien luona ja oppien tältä kaiken antiikkiesineistä sekä niiden myymisestä ja restauroinnista. Elämä kulkee jotenkuten uomissaan, kunnes eräs tarkkailija yhdistää pisteet ja huomaa maalauksen olevan Theolla, ja näin hän joutuu tukalaan tilanteeseen. Tapahtumien vauhti kiihtyy loppua kohti yllätysten seuratessa toisiaan.


Tikliä on mahdotonta kuvailla lyhyesti. Se on kasvutarina: päähenkilö Theon yli kymmenen vuoden aikuistumismatka ympäri Yhdysvaltoja keskiluokkien päivällispöydistä Vegasin aavikolle haistelemaan liimaa ja takaisin yksi maailman tunnetuimmista maalauksista salaisuutenaan.

Tartt onnistuu vangitsemaan lukijansa huomion ja viemään tämän kokonaan omaan maailmaansa; maailmaan, jossa kieli on runollista ja tapahtumia ei vain lätkäistä sellaisenaan lukijan eteen. Hänen kuvailunsa on henkeäsalpaavan kaunista:

"ja kun katsoimme toisiamme, minusta tuntui, että se hetki piirsi uudestaan tarkkarajaisesti ja lasinkirkkaasti esiin koko menneisyyden--"


Pidin siitä, kuinka tarinassa oli niin pituutta, syvyyttä kuin leveyttäkin. Theoa seurataan kolmetoistavuotiaasta noin 25-vuotiaaksi asti melkein vuosi vuodelta, välissä on vain muutama vuosi joisa ei kerrota. Theon päähän sukelletaan todella syvälle, mitään ei sensuroida. Theo ajattelee syvästi, kuin kuka tahasa meistä. Henkilöhahmot ovat syviä:

"- - mieleeni juolahti, että huolimatta Borisin silmäänpistävistä ja lukuisista vioista olin pitänyt hänestä ja viihtynyt hänen seurassaan melkein ensi hetkestä alkaen siksi, ettei hän pelännt koskaan. Elämässä tapasi harvoin ihmisiä, jotka liikkuivat maailmassa vapaasti ja tunsivat sitä kohtaan niin voimakasta ylenkatsetta ja samaan aikaan niin omituista ja järkkymätöntä uskoa siihen, mitä Boris oli lapsuudessamme sanonut planeetta Maaksi."


Kaiken muun hyvän lisäksi hienoa on, kuinka Tartt onnistuu tavoittamaan masennuksesta jotain olennaista:

 "--ja vaikka pimeys toisinaan hellitti sen verran, että pystyin näkemään ympäristöni, ja tutut muodot kiinteytyivät niin kuin makuuhuoneen kalusto aamunkoitteessa, helpotus oli aina vain tilapäinen, sillä aamu ei koskaan koittanut kunnolla, kaikki musteni aina ennen kuin ehdin hahmottaa ympäristöni, ja siinä minä taas hortoilin silmät täynnä mustetta pimeyden keskellä."


oma lukunsa on romaanin osien aluissa olevat lainaukset: esimerkiksi viidennen osan alussa lainataan Nietzscheä:
"Meillä on taide, ettemme kuolisi totuuteen."


Helmet-lukuhaasteessa Tikli menee kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä se onsaanut inspiraatiota aiemmin mainitsemastani Fabritiuksen Tikli-maalauksesta.


Kuvahaun tulos haulle tikli taulu



lauantai 7. lokakuuta 2017

Yoon: Kaikki kaikessa

Kuvahaun tulos haulle nicola yoonKaikki kaikessa (alk. Everything, everyhting) on alkujaan Jamaikalta ja Brooklynistä lähtöisin olevan, nykyisin Los Anglesissa asuvan Nicola Yoonin esikoisteos. Se julkaistiin vuonna 2015, ja tänä keväänä siitä tehtiin Amandla Stenbergin ja Nick Robinsonin tähdittämä elokuva.


Maddy on vakavasti sairas, maailmalle allerginen tyttö. Hän viettää päivänsä steriileissä sisätiloissa sairaanhoitajansa ja äitinsä kanssa opiskellen ja lukien, ja on melko tyytyväinen, kunnes naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen poika Olly on jotain täysin uutta, Maddyn elämän huterat rajat rikkovaa. Olly on elävä ja vauhdikas, Olly hyppii ja seisoo käsillään. Maddy tietää tulevansa rakastumaan Ollyyn, mutta voiko rakkaus toimia kuplan läpi, riskeeraamatta Maddyn henkeä?


 Teos lähtee liikkeelle melko kliseisestä kuvastosta: vitivalkosiessa kuplassa elävä, kiltti ja vähään tyytynyt tyttö tutustuu elämää ja seikkailua hengittävään poikaan. Maddyn kaikki vaatteetkin ovat valkoisia ja toistensa kopioita, ja hän alkaa käyttää värikkäitä ja eloisia vaatteita vasta kun hän rakastuu poikaan ja uskaltaa alkaa haaveilla. Elämän merkityksellisyyttä ei määritäkään sen pituus vaan kokemukset jotka ehtii kokea.

Nuoren sairaudesta ja rakastumisesta kertovana kirjana Kaikki kaikessa kuuluu samaan kategoriaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa, mutta valitettavasti on todettava edellä mainitun häviävän huomattavasti Greenin romaanille. Vaikka en tarkoituksella aseta kirjoja paremmuusjärjestykseen, on helpompaa pohtia tätä teosta osana genreään, isompaa viitekehystä, joko nuortenkirjailijoiden esikoisteoksiin suhteuttaen tai teemojensa mukaan. Ja Greenin romaanissa päähenkilö Hazel puhuu sairaudestaan, hän muun muassa vertaa voimakkaasti itseään varmistamattomaan käsikranaattiin, ja hän pohtii monenlaisia asioita sairauteensa liittyen. Tässä teoksessa Maddy kuitenkin on tyytyväinen elämäänsä, hän ei edes kaipaa ulos tutkimaan maailmaa. Hän on hyväksynyt kohtalonsa, ja älykkyydestään huolimatta hän ei ole yhtään utelias esimerkiksi tutkimaan maailmaa ihan vaikkapa youtubevideoiden tai googlen katunäkymän avulla. Kuinka moni 18-vuotias tyytyy elämään tällaisessa kuplassa? Maddy ei kuitenkaan ole tuskainen, hänellä olisi energiaa jota suunnata ulospäin. Kuinka monelle 18-vuotiaalle riittää kirjojen lukeminen ja elokuvien katsominen?

Tarina oli valitettavasti melko yksiulotteinen. Hahmoja oli vain muutama, ja hekin olivat vähän etäisiä. Emme saa tietää sivuhenkilöiden vaiheista eikä heillä ole oikeastaan Maddyyn liittymättömiä aikeita, mitä nyt välillä ainoastaan mainitaan sairaanhoitaja Carlan kiukutteleva tytär Rosa tai Ollyn perheessä tapahtuva väkivalta. Teoksessa ei myöskään nostettu esiin mitään muita teemoja kuin sairastuminen, toisin kuin vaikkapa Will Grayson, Will Graysonissa on homous ja mielenterveysongelmat rakkaussuhteiden lisäksi, Dumplinissa on kehonkuvapohdintaa ihastumisen lisäksi ja Mikä kaikki voi mennä pieleen?-teoksessa käsitellään feminismiä ja vanhemman alkoholismia ihastumisen lisäksi. Tässä oli vain ja ainoastaan ihastuminen ja heppoisesti kuvattu sairaus. Maddy tuntuu epäinhimillisen vahvalta voidessaan vain päättää ettei halua ulkomaailmaan ja siten olematta tuntematta kipuakaan.

Teoksen loppupuolella on yksi suuri juonenkäänne, joka muuttaa kaiken, mutta on outoa ettei sen esilletulo johda mihinkään toimenpiteisiin. Tämä henkilö pääsee kuin koira veräjästä, ja se, ketä se koskee antaa anteeksi tuosta noin vain. Tämä tuntuu ihan yhtä epäuskottavalta kuin Maddyn mielenkiinnottomuus ulkomaailmaa kohtaan.

Valitettavasti tarinan yksiulotteisuus ulottuu myös ulkoasun tasolle: luvuilla on otsikot, ja ne ovat todella yksinkertaisia (Uimapuku, Tulehtunut, Muita maailmoja). Nuortenkirjallisuuden mestareiden esikoisteosten (Harry Potter ja viisasten kivi, Kaikki viimeiset sanat) tasolle tämä ei yllä, mutta huono kirja tämä ei kaikesta huolimatta ole, ja toivon ihmisten edelleen julkaisevan tarinoitaan ja kirjoittavan nuorille.

Helmet-lukuhaasteessa Kaikki kaikessa menee kohtaan 19. Yhdenpäivänromaani, sillä se on todella nopealukuinen ja mielestäni sen voi lukea yhdessä päivässä tai vaikkapa viikonlopussa.


"Joten jos voisin muuttaa yhden hetken, minkä minä valitsisin? Ja johtaisiko se toivomaani lopputulokseen? Olisinko silti yhä Maddy? Olisinko asunut tässä talossa? Olisiko naapuriin muuttanut poika nimeltä Olly? Olisimmeko me rakastuneet? 
Kaaosteorian mukaan pienikin muutos alkuperäisissä olosuhteissa voi johtaa täysin ennakoimattomiin tuloksiin.- -
Minusta tuntuu, että jos vain tietäisin oikean hetken, voisin hajottaa sen osiinsa, molekyyli molekyyliltä, kunnes pääsisin ehjään ja olennaiseen ytimeen. Jos voisin purkaa sen ja ymmärtää sitä, voisin ehkä tehdä juuri oikean muutoksen.- -
Voisin ymmärtää, miten päädyin istumaan tälle katolle kaiken alussa ja lopussa."

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
suom. Helene Butzow
Tammi 2017