keskiviikko 13. marraskuuta 2013

5/20- Lumen taju

Viides kirja on nyt luettu, eli ensimmäinen neljäsosa on suoritettu! Aika huikeeta! Kirja oli siis Peter Hoegin vuonna 1992 (suom 1993) ilmestynyt Lumen taju.

Teen kirjasta tehtävän


1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Lumen taju alkaa siitä, kun kuusivuotias Tanskassa asuva grönlantilaispoika Esajas putoaa katolta ja kuolee. Tapaus on outo: jäljet katolla viittaavat siihen, että hän olisi hakenut vauhtia hyppyyn eikä vain horjahtanut reunan yli. Tapausta ei kuitenkaan tutkittu murhana, sillä lumessa ei ollut kenenkään muun jälkiä.

Esajaksen naapuri, 37-vuotias kirjan päähenkilö Smilla Jaspersen on kuitenkin eri mieltä. Hänkin on Tanskassa asuva grönlantilainen; matemaatikko, joka tuntee lumen ja jään. Hän tietää, ettei poika olisi ikinä mennyt katolle vapaaehtoisesti, vielä vähemmän leikkimään eikä varsinkaan tekemään itsemurhaa. Niinpä Smilla alkaa jäljittää murhaajaa.

Päähenkilö Smilla on erikoislaatuinen hahmo. Hän on älykäs ja uhkarohkea ja hän osaa päätellä ja yhdistää asioita. Hän ei turvaudu helpoimpaan vaihtoehtoon ja hyväksy Esajaksen kuolemaa, vaan uhkaa monesti, terveyttään, vapauttaan ja henkeäänkin tutkiessaan tapausta. Smilla onkin niin mukava hahmo siksi, että hän on niin ennalta-arvaamaton. Hän tulee ovista läpi ja kävelee veden päällä. Hänellä on lumen taju.

Lumen tajusta huomaa, että on olemassa kirjallisuutta ennen ja jälkeen ilmastonmuutoksen. Kirja on kirjoitettu vuonna 1992, ja siinä kuvaillaan monesti jäätikköjen ikiroutaa mikä kuitenkin sulaa nykyään.

Teoksessa positiivista: Lumen taju on erittäin moniulotteinen kirja. Siinä pohditaan murhan selvittämisen lisäksi grönlantilaisten asemaa Tanskassa, huumeiden salakuljetusta, ihmisten oikeutta luonnonvaroihin ja ihmiskokeita. Lisäksi Hoegin kirjassa käyttämä kieli on erinomaista.

Teoksessa negatiivista: Sivuhenkilöitä on paljon ja he jäävät hiukan pinnallisiksi. Kirjaa lukiessa pitää koko ajan miettiä, että kuka oli kuka ja kuka tekikään mitä. Toinen huono puoli on se, että Lumen taju pitää otteessaan loppuun asti; lukija odottaa henkeä pidätellen loppuratkaisua, joka jää melko avoimeksi.

Seuraavaksi ote kirjasta. Mielestäni tämä kuvaa hyvin Smillan ajatuksia ja Hoegin taitojana kirjoittajana.

..."Muistan hänen huolehtivuutensa, hänen änkytyksensä, hänen syleilynsä, tunteen hänen persoonallisuutensa jyhkeästä ytimestä. Kun kuvat alkavat hehkua liian voimakasta kaipausta, keskeytän ne. Tai ainakin yritän. 
     Se ei ole rakastumista. Näen liian selkeästi rakastuakseni. Rakastuminen on eräänlainen mielensairaus.Läheistä sukua vihalle, kylmyydelle, kaunalle, humalatilalle, itsemurhalle.
      Joskus- erittäin harvoin, mutta joskus silti- jokin palauttaa minun mieleeni elämäni rakastumiset. Kuten nyt.
       Edessäni päällystömessin pöydän takana istuu mies, jota he kutsuvat Torkiksi. Jos olisin kohdannut näin kymmenen vuotta sitten, minä olisin ehkä rakastunut häneen.
       On ihmisiä, joiden säteily liukuu läpi suojauksemme, läpi kaikkien meidän välttämättömien ennakkoluulojemme ja estojemme, suoraan sisuksiin. Se on pari minuuttia sitten kietonut lukinverkkonsa minun sydämeni ympärille ja nyt verkko kiristyy. Tunne sulautuu yltyvään kuumeeseen, joka on elimistön vastaus kärsimäänsä ylikuormitukseen. Yhdessä ne synnyttävät vihlovan päänsäryn.
        Kymmenen vuotta sitten päänsärky olisi voinut muuttua vakavaksi toiveeksi painaa suu hänen huulilleen ja nähdä hänen menettävän itsehillintänsä.
       Nyt pystyn tarkkailemaan, mitä itsessäni tapahtuu, täynnä harrasta kunnioitusta itse ilmiötä kohtaan, mutta tiedostaen että se on pelkkä hetkellinen, vaarallinen harha."...


kuva: http://kirjoihinkadonnut.blogspot.fi/2012/02/peter-heg-lumen-taju.html