15/20- Piin elämä

Moikka! Täältä pesee taas tehtävää! Luin Yann Martelin Piin elämän itse asiassa kuudentenatoista kirjana, kun Auringon ydin oli viidestoista, mutta työstän vielä Sinisalon kirjan tehtävää. Tässä on sillä välin Piin elämän tehtävä. Teen tehtävän 

3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa.

Piin elämän on kirjoittanut Yann Martel vuonna 2001. Teos kertoo noin 17-vuotiaan intialaispojan Piin haaksirikkoutumisesta ja elämästä Tyynellä Valtamerellä 227 päivän ajan. Tarinan tekee ihmeelliseksi se, että Piin kanssa pelastusveneessä on täysikasvuinen bengalintiikeriuros.

Pidin kirjassa siitä, että se oli esimerkiksi pohtiva, yksityiskohtainen, selittävä ja myös hauska. 

Huumoristisia kohtia. ..."Eläintarhan johtaminen on monessakin mielessä hotellinjohtajan painajainen. Ajatelkaa nyt: asiakkaat eivät poistu koskaan huoneistaan, ne eivät halua pelkästään yösijaa vaan täysihoidon, ja niillä käy jatkuvana virtana vieraita, joista monet ovat kovaäänisiä ja huonotapaisia...Jokainen asiakas on pikkutarkka ruokavaliostaan, valittaa jatkuvasti palvelun hitautta eikä anna lanttiakaan juomarahaa..."

Selittävää kirjassa oli se, että siinä kerrottiin esimerkiksi leijonankesyttäjistä ja eläintarhoista, ja kirjan ansiosta ymmärränkin niitä nykyään paremmin. 

Kirjassa oli todella yksityiskohtaisia kohtia, kuten: "...paksut, pitkät valkoiset viikset olivat likimain parasta mitä kissamaailmassa oli nähty. Pienet ilmeikkäät korvat olivat kuin kaksi täydellistä kaarta päälaella..."

Elokuva tehtiin vuonna 2012 ja se on voittanut neljä Oscaria: paras ohjaus, kuvaus, musiikki ja erikoistehosteet. Lisäksi se on voittanut yhden Golden Globe-palkinnon ja kaksi British Academy Film-palkintoa. Elokuvan on ohjannut Ang Lee.

Elokuva oli todella, todella kaunis ja visuaalinen. Suosittelen ehdottomasti sen katsomista, sillä siinä on onnistuttu tallentamaan täydellisesti meren kauneus- ja toisaalta myös julmuus, villieläimen liikkeet ja myös abstrakstimpia asioita, kuten toivon merkityksen pelastumisessa.

Yhteistä elokuvalle ja kirjalle oli tietenkin uskomattoman tarinan ja Piin kuvaaminen loistavasti. Myöskin tiikeri on kuvattu hyvin realistisesti eli uskottavasti.

Kiinnostuneelle suosittelisin katsomaan ensin elokuvan, ja lukemaan sitten kirjan. Tällöin kirjaa lukiessa ymmärtää meren, ja yllättyy iloisesti kirjan monipuolisuudesta.

Tilanteen päivitystä :)

Moi! Päivittelen tässä vähän tilannettani, sillä en varmaan hetkeen pääse tänne. Luin Johanna Sinisalon Auringon ytimen, mutten tiedä minkä tehtävän siitä tekisin! Ideoita? :)

Koska kirjoitukset alkavat olla loppusuoralla, jää lukemisellekin enemmän aikaa. Seuraavaksi luen Piin elämän ja Da Vinci-koodin.

Aurinko paistaa kerrankin, joten muistetaan myös käydä välillä ulkona lukemisen lomassa ;)

14/20- Sieppari ruispellossa

Hei taas! Lähestyn jo kolmea neljännestä, sillä tämä on 14. lukemani kirja! Kiirettä pitää, sillä aikaa on vain puolitoista kuukautta. Joudun luultavasti sen takia miettimään uudelleen joitakin kirjavalintojani, sillä luulen, etten ehdi lukea enää montaa pitkää kirjaa. Aion kuitenkin jatkaa lukemista tämän jälkeenkin, joten saan luettua kuitenkin loppujenlopuksi esimerkiksi Rikoksen ja rangaistuksen, Kurjat ja Sodan ja rauhan. Jos en ehdi suorittaa diplomia vappuun mennessä, niin sitten en ehdi, mutta lukeminen kuitenkin toki jatkuu :) Tässä kuitenkin neljännentoista kirjan tehtävä!

Tehtävä 1. Kirjoita kirjasta arvostelu.

Luin J.D.Salingerin romaanin Sieppari ruispellossa (1951), joka kertoo noin 17-vuotiaan pojan elämästä koulusta erottamisen jälkeen. Koko kirja kertoo itseasiassa vain parista päivästä, ja siinä on paljon takaumia ja se kertoo tapahtumista erittäin yksityiskohtaisesti. Tarina avaa syitä päähenkilö Holdenin epäonnistumisiin elämässä. Kieli on puhekieltä ja siinä on paljon kiroilua, mutta se sopii teoksen tyyliin.

Mielestäni teoksessa hyvää oli tunne siitä, ettei lukisi kirjaa ollenkaan. Teos oli kuin tajunnanvirtaa ja siinä kaikki ajatukset ilmaistiin, toisin kuin muissa kirjoissa, joissa ei aina kerrota kaikkea. 

Mielestäni teoksessa huonoa oli se, että se oli melko yksiulotteinen. En saanut kirjasta irti oikein mitään. Sieppari ruispellossa on mukava tarina, mutten ymmärtänyt, että mikä siitä tekee klassikon. Se on mainittu monissa listoissa, joissa on kirjoja, jotka tulisi lukea ennen kuolemaa, kuten http://www.kirjojentakana.fi/100-kirjaa-jotka-tulee-lukea-ennen-kuolemaasi

http://www.goodreads.com/shelf/show/100-books-to-read-before-you-die

Päällimmäinen mielipiteeni tosiaan on, etten ymmärrä, miksi tämä kirja on valittu maailman parhaiden kirjojen listalle. Se esimerkiksi ei ole

vaikuttava, kuten Pikku prinssi

pohdi elämää, kuten Lokki Joonatan

moniulotteinen, kuten Lumen taju

lajinsa edustaja, kuten Decamerone. 

Jos joku saa enemmän irti tästä kirjasta, kommentoikaa siitä kommenttiboksiin niin voit valaista minua! :)

Tässä kuitenkin hauska katkelma kirjasta:

...Mä en välittäny mitä se selosti. Mitä lyödään vetoa. Mä imin tupakkaa niinkun mä olisin ollu joku sattana imuri. Mä en tehny muuta paitsi mä vähän kallistin ruhoani ja katselin kun se leikkeli niitä saatana varpaankynsiään. Se oli ihme koulu kyllä. Koko ajan sai katsella kun joku leikkeli saatana varpaankynsiä tai puristeli finnejä tai vastaavaa...

kuva: huuto.net, Tammen sivulta ei löytynyt kuvaa kirjasta.

13/20- Koirien maailmanhistoria

Heippa! Sain vihdoin ja viimein luettua Petri Pietiläisen tietokirjan Koirien maailmanhistoria. Se oli erittäin mielenkiintoinen, ja opin uusia asioita. Suosittelen kirjaa ihan kaikille- historian opiskelijoista  koirafaneihin. Teoksessa puhutaan tosiaan koirien historiasta faaraoiden ajalta tähän päivään, mutta se kertaa loistavasti myös ihmisten maailmanhistoriaa, sillä koirat ovat aina olleet ihmisten kanssa jollakin tavalla tekemisissä. Itse sain ainakin kunnon kertauksen historiasta ;) Minulle suositteli kirjaa Erkki Löfberg äidinkielenkurssilla, kiitokset Erkille!

Teen kirjasta tehtävän

  11. Kerro, miten lukemasi tietokirja muutti ajatteluasi.

Opin teoksesta paljon uutta.  Opin esimerkiksi, että rotu kiinanpalatsikoira syntyi siten, että Kiinan keisari Ming Han (28-75 jKr.) hylkäsi vanhan uskonnon, kungfutselaisuuden, ja omaksui uuden, buddhalaisuuden. Buddhaan liittyy myyttejä koirista ja leijonista, ja kiinalaisessa buddhalaisuudessa ne yhdistyvät leijonakoiraksi. Ming Han olisi siis halunnut lemmikikseen leijonan esikuvaansa seuraten. Keisarille ei kuitenkaan ollut saatavilla leijonaa, joten hovimiehillä on mahtanut olla vaikeaa toteuttaa saamaansa käskyä. Joku kuitenkin huomasi keisarin pienten koirien ja ulkomailta kauppiaiden mukana tulleiden leijonapatsaiden samankaltaisuuden. Nämä leijonapatsaat olivat ulkomailta saapuneita ja taiteilijan näkökulmia leijonasta, jolloin ne muistuttivat todellista leijonaa melko vähän. Ne kuitenkin riittivät esikuvaksi kiinalaisille. Koirasta tehtiin tätäen leijonan korvike, ja sen vahva jumalallisuus liittyy sekä buddhalaisuuteen Kiinassa että keisarin vähitellen muodostuneeseen symboliseen suhteeseen Buddhan kanssa.

Eläinoikeudenkäynti oli toinen uusi ja kiinnostava asia. Näitä oikeudenkäyntejä käytiin 1700- luvulla esimerkiksi Ranskassa. Eläimiä pidettiin vastuullisina teoistaan, ja niiden aiheuttamat kuolemantuottamukset vietiin oikeuteen. Näissä oikeudenkäynneissä todistajia kuulusteltiin, tuomio päätettiin ja eläimet mestattiin. Niiden ruumiita saatettiin häpäistä ennen polttamista. Eläinoikeudenkäyntejä käytiin ainakin tällaisia eläinlajeja vastaan: sika, härkä, lehmä, muuli, hevonen, vuohi, aasi, kukko, koira, myyrä, hiiri, rotta, mehiläinen, mittarimato, kärpänen, heinäsirkka, iilimato, etana, mato, kärsäkäs ja kyyhkynen. Jos kuolemantuomiota ei voitu panna täytäntöön syyllisen poissaolon vuoksi, koko laji erotettiin kirkosta. Näin kävi esimerkiksi mehiläisparvea koskevassa jutussa. Koko show oli ylipäätään mahdollinen siksi, että ihmiset uskoivat paljon enemmän yliluonnollisiin asioihin, joten eläinten eläimellisyyttäkään ei voitu hyväksyä järjellisesti.

Kolmas mielenkiintoinen asia liittyy ruttoon. Nykyäänhän tiedetään, että ruttoa aiheuttivat rottien kantamat kirput ja niiden bakteerit. Ihmisten mielestä kuitenkin ruttoa aiheuttivat kissat, koirat, juutalaiset, planeettojen liikkeet, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja komeetat. Ihmiset yrittivät niin vimmoissaan suojautua taudeilta, että toisia ihmisryhmiä, kuten juutalaisia, leimattiin syntipukeiksi ja yritettiin hävittää. Siinä sivussa rottia hävittäviä kissoja ja koiria metsästettiin ja tuomittiin paljon enemmän kuin rottia. Siitä ei tietenkään seurannut mitään hyvää, sillä esimerkiksi Oxfordin kaupunki Englannissa surmautti vuosina 1665-1666 kaikki kaupungin kissat ja koirat, jolloin rotilla oli kaupungissa vapaa temmellyskenttä.

Täytyy sanoa, että kirjassa tuli koko ajan vastaan uusia ja yllättäviä tietoja, ne kaikki eivät mahdu tähän. Sain kirjan perusteella koirasta koiramaisen kuvan: uskollisen ihmisen parhaan ystävän, joka kuitenkin säälimättä ulostaa kadulle. Ihmisestä sain paljon negatiivisemman kuvan: historian saatossa on surmattu hyvin paljon eläimiä turhaan. Nykymaailmamme saattaisi näyttää erilaiselta, jos esimerkiksi Caesar olisi keksinyt kansalleen jotain muuta huvia kuin verisiä gladiaattori-eläintaisteluja.

..."Colosseumin vihkiäisjuhlissa vuonna 80 tapettiin viikkokausia kestäneissä juhlallisuuksissa noin 9000 eläintä. Keisari Trajanus (98-117 jKr.) järjesti Daakian valloituksensa kunniaksi vuonna 106 jKr. näytännön, jonka aikana tapettiin 11 000 eläintä, joukossa satoja leijonia."...

 
kuva: https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2654