sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Albert Espinosa: Keltainen maailma

Keltainen maailma
Albert Espinosa
Keltainen maalma
Bazar kustannus
2014
Albert Espinosan Keltainen maailma on filosofinenkin elämäkerta-tietokirja myönteisestä ajattelusta ja elämän voimasta. Espinosa sairasti syöpää nuorena kymmenen vuoden ajan, ja häneltä amputoitiin toinen jalka, keuhko ja pala maksaa. Kaikista menetyksistään huolimatta hän ei todellakaan kyynistynyt ja katkeroitunut, vaan hän kokee menetyksien olleen vain hyväksi. Keltainen maailma henkii vaikeuksien voittamista: hän on muuttanut sen, minkä voi, ja hyväksynyt sen, mitä ei voi muuttaa.

Kirja on rakenteeltaan jaettu noin kahteen osaan: ensimmäisessä hän antaa 23 elämänohjetta tai oivallusta, millä nimellä niitä haluaakaan kutsua. Toisessaa osassa puhutaan keltaisista ihmisistä, jotka ovat jotain ystäviemme ja rakkaidemme välillä. He ovat elämässämme jonkin aikaa, kun tarvitsemme heitä, tai opettaakseen meille jotain.

Läpi kirjan hehkuu valoisa, keltainen, tunne: ilo ja kepeys elämään. Vaikka Espinosa olisi voinut sairautensa ja selviytymisensä takia muuttua joko todella kyyniseksi tai ylenpalttisen onnelliseksi, hän ei muuttunut kummaksikaan näistä. Mielestäni hän on saavuttanut syvemmän ymmärryksen elämästä ja onnelliseksi tulemisesta, ja Keltainen maailma on opaskirja tähän. Itselleni päällimmäisiksi kirjasta jäivät sanomat "vaikeudet voi voittaa" ja "kuolema ei tarkoita kaiken loppumista". Näin ei kirjassa ihan sanasta sanaan sanottu, mutta minä tulkitsin niin.

Espinosa vaikuttaa teoksessa viattomalta ja levolliselta, toisaalta hän on täynnä intohimoa ja elämäniloa. Tästä syntyy kaikkiaan niin keltainen kokonaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti