perjantai 23. lokakuuta 2015

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jonas Jonasson
Lukutaidoton joka
osasi laskea
WSOY
2014
Jonas Jonassonin tunnetumpi teos on Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2009). Hänen toinen romaninsa Lukutaidoton joka osasi laskea on kyllä painonsa arvoinen kultaa. Teos on ehdottomasti yksi parhaimmista lukemistani romaaneista.

Lukutaidoton joka osasi laskea kertoo täysin uskottavasti tapahtumasta, jonka todennäköisyys on kirjailijan laskelmien mukaan 1: 45 766 212 810. Eli: Etelä-Afrikan suurimmassa slummissa 70-luvulla syntynyt ja aikuiseksi kasvanut lukutaidoton tulee jonakin päivänä teljetyksi perunankuljetusautoon yhdessä Ruotsin kuninkaan ja pääministerin ja atomipommin kanssa.

Kirjassa seurataan useampi kymmenen vuosi Nombekoa, eteläafrikkalaista tyttöä. Hänen matkansa on uskomaton: slummin vessansiivoajasta toteuttamaan ydinohjelmaa ja rakentamaan atomipommeja ja lopulta Ruotsiin pakolaiseksi pommin kanssa, jota ei ole virallisesti olemassa.

Lukutaidoton on aivan mahtava kirja. Ihan totta, lukekaa tämä kirja. Siinä riittää huumoria, uskomattomia juonenkäänteitä ja loistavia henkilöhahmoja. Vaikka asoita siinä voisi kutsua jopa absurdeiksi, kaikki tuntuu täysin luontevalta. Aina kun tuntuu siltä, ettei tilanne voi kääntyä enää huonommaksi niin sitten niin kävi. Hahmot ovat niin eläviä, että he tuntuvat omilta tutuiltani.

Teos on ilmestynyt Ruotsissa vuonna 2013 nimellä Analfabeten som kunde räkna, Piratförlagetin kustantamana. Suomennoksen on tehnyt Laura Jänisniemi vuonna 2014 WSOY:n kustantamana.

 "Pääministeri voi fyysisesti pahoin miettiessään, että oli muutaman tunnin sisällä varastanut perunoita ja nyt oli lähettämässä humalaisen miehen liikenteeseen ja ties mitä muuta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti